Kun ihmisten loma- ja matkustuskausi koittaa, pitää myös perheen nelijalkaisille jäsenille löytää sijoituspaikka. Onneksi koirahotellille ja kennelille on nykyään vaihtoehtoja pääkaupunkiseudullakin. Koiranhoitoa voi saada esimerkiksi 4H-yhdistyksen kautta. 4H-yhdistys työllistää yli 14-vuotiaita nuoria monella tapaa, pääkaupunkiseudulla suurimmat työllistäjät ovat Dogsitter- ja ikäihmisten palvelu”, kertoo 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Tiina Kimari. Koiranhoitajarinkiin kuuluvat nuoret ovat suorittaneet puolen vuoden mittaisen, noin yhden viikonlopun kuukaudessa kestävän koiranhoitokurssin. Yhdistys tarjoaa myös kissanhoitoa. Esimerkiksi tunnin koiralenkistä arkena veloitetaan 17 euroa, nuoren taskuun siitä jää 7,44 euroa sisältäen lomakorvauksen. Palveluun voi kuulua myös lemmikin pidempiaikainen hoito.